sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Oppimisvaikeudet esittelyssä

Tässä blogissa pyrimme jakamaan tietoutta erilaisista oppimisvaikeuksista ja tuen tarpeen huomioimisesta ammatillisessa koulutuksessa.

Lisäksi tässä blogitekstissä on koottu esimerkkejä erilaisista oppimisvaikeuksista ja kerrottu esimerkkejä käytännön työssä kohtaamistamme haasteista.  


Aistivammaisuudet
Aistivammaonaistintoimintaa heikentävä tai sen estävävamma. Aistivamma saattaa olla synnynnäinen tai myöhemmin esimerkiksi sairauden tai onnettomuuden seurauksena kehittynyt. Aistit heikkenevät myös iän myötä. 

Näkövamma: Sokeuson väliaikainen tai pysyvänäköaistinpuuttuminen. Heikkonäköisyyson arkipäivän toimia haittaavanäköaistinheikkeneminen.

Kuulovamma: Kuulovamma
tarkoittaakuuloaheikentäväävamma. Kuulovamman voi aiheuttaa onnettomuus, sairaus, voimakkaalle äänelle altistuminen tai perimä. Kuulovamman aste voi olla lievä, keskivaikea, vaikea tai erittäin vaikea. 

Kuurosokeus: Kuurosokeus
tarkoittaa vaikean näkö- ja kuulovamman yhdistelmä, ei välttämättä täydellistä kuurouta tai sokeutta. 

Hajuaistinpuute: Hajuaistinpuute on nimeltäänanosmiajamakuaistinpuuteageusia. 

Tuntoaistin
vaurio:Tuntoaistinvaurioon tai puuttumiseen saatetaan viitata nimelläparestesia tai analgesia(kipuaistinpuute) sekä lämpötila-aistinpuute. 

Omakohtainen kokemus aistivammaisuudesta on tältä vuodelta. Yksi opiskelija kulki ja teki ulkotyötä kevyissä vaatteissa talvipakkasella. Moneen kertaan jouduin sanomaan hänelle, että talvella käytetään talvivaatetusta ei kesävaatetta. Hän ei vaan tuntenut kylmää ja koko ajan oli kuuma. Poika saatiin kuitenkin loppujen lopuksi pitämään talvivaatetusta työskennellessään ulkona. Pojalla oli kuulemma aina kuuma, silti kädet ihan sinisinä kylmästä. 


Aistivammaa sairastavan opiskelijan ja opiskelijan huoltajan on jo hakuvaiheessa kerrottava vamman laadusta, että hänelle löydetään sopiva linja ja sopivat aputoimet opintojen suorittamiseksi. Jokaiselle opiskelijallehan tehdään henkilökohtainen opetussuunnitelma, jossa otetaan huomioon opiskelijan valmiudet opintojen suorittamiselle. En lähtisi spekuloimaan ja ohjeistamaan tässä sopivia apukeinoja, sillä jokainen tapaus on oma juttunsa ja ratkaisut löytyvät kyllä.

Linkkejä:


Maahanmuuttajien yksilölliset tuen tarpeet
Maahanmuuttajien suomen kielen taitoa tai taidottomuutta arvioidaan usein oppimisen ongelmien kautta, vaikka niiden välillä ei välttämättä ole mitään yhteyttä. Se, että ei ymmärrä suomen kieltä, voidaan helposti tulkita oppimisen ongelmaksi. Suomen kielen oppiminen ei ole kaikille itsestäänselvyys. Erityisesti arabiankielisiltä alueilta tuleville maahanmuuttajille suomen kirjoitusjärjestelmä poikkeaa totutusta. On myös muistettava, että monet pakolaistaustaiset maahanmuuttajat eivät osaa lukea tai kirjoittaa omalla äidinkielellä.  

Maahanmuuttajien oppimisen ongelmia arvioitaessa pitää huomioida kielellinen tausta, kasvuympäristöt ja maassaoloaika. Maahanmuuttajataustaiset opiskelijat ovat myös eri tilanteissa toisiinsa nähden, sillä joku voi olla vasta suomen kielen oppimisen alkuvaiheessa, kun toisella voi olla taustalla jo esim. suomalaisen peruskoulu. Oppimiseen vaikuttavat myös esim. omaan elämäntilanteeseen, kotoutumisprosessiin tai terveyden haasteisiin liittyvät asiat, jotka voivat ilmetä erilaisina oppimisen ongelmina. 

Maahanmuuttajien oppimisvaikeuksia määritellään kuten muillakin. Mikäli opiskelija on saanut opetusta, harjoitellut opiskeltavaa asiaa riittävän pitkään ja osaa opetuskieltä tarvittavalla tasolla eivätkä opinnot silti etene tai etenevät hyvin hitaasti, voidaan epäillä oppimisvaikeuksia. Oppimisvaikeudet ilmenevät esim. hitaana ja virheellisenä lukemisena tai opetuksesta huolimatta peruslaskutaidoissa on puutteita. 

Oppimisvaikeuksien arviointiin tarkoitetut tehtävät ja testit on suunniteltu suomenkielisille. Sen lisäksi, että pitäisi olla hyvä kielitaito, pitäisi tuntea myös suomalaista kulttuuria. Tilanteissa, joissa opiskelija osaa suomen kieltä vain vähän, pitäisi kielellisiä vaikeuksia tarkastella hänen omalla äidinkielellänsä. Mikäli opiskelija on käynyt koulua kotimaassaan, kannattaa selvittää, miten opiskelu siellä sujui vai oliko uusien asioiden omaksumisessa haasteita jo silloin. 

Maahanmuuttajaopiskelija tarvitsee oppimisvaikeuden arviointia samankaltaisiin asioihin kuin muutkin opiskelijat.  Oppimisvaikeuksia arvioidaan, jotta voidaan suunnitella opiskelijalle yksilöllinen koulutus- ja työelämäpolku. Opiskelija hyötyy oppimisvaikeuksien arvioinnista monesta syystä: hän voi saada tukea suomen kielen opintoihin, hän voi saada erityistä tukea eri kouluasteilla, hän voi saada erityisjärjestelyitä kielitutkinnoissa ja pääsykokeissa (esim. lisäaikaa tehtävien tekemiseen) ja hän voi saada mahdollisuuden erilaisiin kuntoutus- ym. palveluihin. Jos maahanmuuttajataustaisella henkilöllä todetaan oppimisen vaikeuksia, hän tarvitsee tukea myös suomen kielen opiskelussa.

Tampereella Maahanmuuttajien kansainvälisessä osaamiskeskuksessa työskennellyt erityisopettaja Kristina Kemi perehtyi työssään maahanmuuttajien oppimisvaikeuksien tunnistamiseen. Olin Kristinan työkaverina vuoden verran ja omaan työhöni kuului ohjata Kristinalle sellaiset asiakkaat, joiden kohdalla itse arvioin, että kyseessä saattaisi olla jokin oppimisen vaikeuteen liittyvä asia. Omat arvioni tein asiakkaan haastattelun ja mahdollisten taustatietojen pohjalta. Arvioiminen ei ollut helppoa, koska taustalla saattoi olla traumataustaa, mikä vaikuttaa muistiin ja sitä kautta myös oppimiseen. Asiakkaan historiassa saattoi olla myös pitkä lista suomen kielen alkeiskursseja, eikä kielitaito ollut edelleenkään alkeistasoa parempi mutta, jos kielikurssien lomassa asiakas oli ollut seitsemän kertaa äitiyslomalla, oli todennäköistä, ettei kyse ollut oppimisen vaikeudesta vaan sitoutumattomuudesta kieliopintoihin. 

Oheisessa blogitekstissä Kristina Kemi avaa oppimisvaikeuksien tunnistamisen prosessia Maahanmuuttajien kansainvälisessä osaamiskeskuksessa Tampereella. Kemi muistuttaa, että usein maahanmuuttajaopiskelijan tullessa suomalaiseen oppilaitokseen, hänestä ei ole mitään taustatietoja esimerkiksi aiemmista opinnoista ja niiden sujumisesta. Sen lisäksi maahanmuuttajan kielitaito ei ole ehkä vielä riittävästi kehittynyt, jolloin suomen kieli on opiskelijalle sekä oppimisen kohde että opiskelun väline.  

Mielenterveys
Mielenterveys ja mielen hyvinvointi on jokaista meistä lähellä. Mielenterveyden häiriö on yleisnimike erilaisille psykiatrisille häiriöille. Psykiatrisiin häiriöihin liittyy yksilön elämää rajoittavia oireita, joihin liittyy kärsimystä tai haittaa. Mielenterveyteen vaikuttavat sekä sisäiset että ulkoiset tekijät. Sisäiset tekijät ovat henkilöön itseensä liittyviä asioita, ulkoiset puolestaan ympäristöön ja olosuhteisiin liittyviä tekijöitä. Mielenterveyden häiriöt luokitellaan oireiden ja vaikeusasteiden mukaan. Vakavimmat häiriöt aiheuttavat toimintakyvyn ja elämänlaadun heikkenemistä. Mielenterveys voi kuormittua yksilöllä jossakin elämän vaiheessa, eikä tilapäinen henkinen pahoinvointi tarkoita, että kyseessä on mielenterveyden häiriö. Kun mielenterveys järkkyy, on tärkeää, että häiriö tunnistetaan ja siihen on mahdollista saada sopivaa hoitoa. Mielenterveyden häiriöissä on usein kysymys monien tekijöiden summasta. Usein häiriön laukaisee jokin stressitekijä, johon liittyvät muut tekijät ovat jo aiemmin luoneet pohjaa. Esimerkiksi lapsena tapahtunut koulukiusaaminen on voinut jäädä vuosiksi taka-alalle, kunnes jokin aikuisuudessa tapahtuva traumaattinen kokemus laukaisee mielenterveyden häiriön. 

Hyvän hoidon avulla vaikeastakin mielenterveyden häiriöstä kärsivä voi kuitenkin elää tyydyttävää elämää. Sopeutuminen yllättäen ilmenneeseen, loppuelämään vaikuttavaan mielenterveyden häiriöön ei tapahdu hetkessä. Myös lähiomaisten ja ystävien voi olla vaikea hyväksyä sairautta. Mielenterveyteen vaikuttavat tekijät voidaan myös jakaa mielenterveyttä suojaaviin ja sitä vaarantaviin tekijöihin. Suojaavat tekijät kannattelevat ja edistävät mielenterveyttä, kun taas riskitekijät altistavat mielenterveyshäiriöille. 

Yleisimpiä mielenterveyden problematiikkaan liittyviä käsitteitä

Masennus
Yleiskäsite, jolla asiayhteydestä tai voimakkuudesta riippuen tarkoitetaan joko ohimenevää masentunutta mielialaa, masennustilaa tai erilaisten sairaustilojen tai psykologisten häiriöiden oiretta. Masennus voi olla oire monissa eri psykiatrisissa sekä vakavissa että lievissä sairaustiloissa tai häiriöissä. 

Mielialahäiriöt
Psykiatrisia sairaustiloja tai oireyhtymiä, joiden keskeisenä oireena on mielialan muutos. 

Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Mielialahäiriö, jossa esiintyy masennustilojen ohella hypomania- tai maniajaksoja. 

Skitsofrenia eli jakomielitauti
Yleensä nuorella aikuisiällä alkava vakava psykiatrinen sairaus. Se on yleisin psykooseiksi eli mielisairauksiksi luokitelluista sairaustiloista. 

Ahdistuneisuushäiriö: 
Tunnetila, johon voi liittyä jännitystä, pelkoa, levottomuutta, huolestuneisuutta tai jopa paniikin tai kauhun kokemus. Yleisimpiä ahdistuneisuushäiriöitä ovat sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkihäiriö ja julkisten paikkojen pelko. 

Erilaiset masennusdiagnoosit ovat melko yleisiä niin nuorilla kuin aikuisillakin. Masennuksen on voinut laukaista korkeakouluopiskelijalla epävarmuus siitä, mitä tekee valmistumisen jälkeen, kun valmistuu jonkin alan maisteriksi, mikä ei suoranaisesti ole mikään konkreettinen ammatti. Kerran asiakkaanani oli baarimikoksi valmistunut nuori, joka opiskeluaikana oli alkanut käyttää viihteellä Kannabista, joka oli laukaissut skitsofrenian. Nuori oli järkyttynyt, koska skitsofrenian hoitotasapaino on mahdollista saavuttaa hyvin säännöllistä elämää viettämällä, eikä hän tästä syystä voinut työskennelle baarimikkona yökerhossa. Säännöllinen päivätyö olisi ollut mahdollista lähiöbaarissa aamuvuoroja tekemällä mutta se ei asiakastani kiinnostanut, kun olisi halunnut tehdä asiakkaille hienoja drinkkejä sen sijaan että myisi olutta kanta-asiakkaille.  

Erilaiset mielenterveyden ongelmat ovat usein osana ADHD-, ADD-, Asperger- ja hahmottamishäiriöissä. Kehitysvammadiagnooseihin liittyy yleensä myös eriasteisia mielenterveyden häiriöitä. Mielenterveyden ensiapukirjassa on jäsennetty mielenterveyteen vaikuttavia tekijöitä seuraavasti: 
Sisäiset suojaavat tekijät 
Sisäiset riskitekijät 
·        Hyvä fyysinen terveys ja perintötekijät 
·        Myönteiset varhaiset ihmissuhteet 
·        Riittävän hyvä itsetunto 
·        Hyväksytyksi tulemisen tunne 
·        Ongelmanratkaisutaidot 
·        Ristiriitojen käsittelytaidot 
·        Vuorovaikutustaidot 
·        Kyky luoda ja ylläpitää tyydyttäviä ihmissuhteita 
·        Mahdollisuus toteuttaa itseään 
  
·        Biologiset tekijät, kuten kehityshäiriöt ja sairaudet 
·        Itsetunnon haavoittuvuus 
·        Avuttomuuden tunne 
·        Huonot ihmissuhteet 
·        Seksuaaliset ongelmat 
·        Eristäytyneisyys 
·        Vieraantuneisuus 
Ulkoiset suojaavat tekijät 
Ulkoiset riskitekijät 
·        Sosiaalinen tuki ja ystävät 
·        Koulutusmahdollisuudet 
·        Työ tai muu toimeentulo 
·        Työyhteisön ja esimiehen tuki 
·        Kuulluksi tuleminen ja vaikutusmahdollisuudet 
·        Turvallinen elinympäristö 
·        Lähellä olevat ja helposti tavoitettavat yhteiskunnan auttamisjärjestelmät 
·        Erot ja menetykset 
·        Hyväksikäyttö, väkivalta ja kiusaaminen 
·        Työttömyys ja sen uhka / Mielekkään tekemisen puute 
·        Päihteet 
·        Syrjäytyminen, köyhyys, leimautuminen 
·        Psyykkiset häiriöt perheessä 
·        Haitallinen elinympäristö 
·        Riittämätön / vääriin asioihin kohdistunut tuki 
Heiskanen, T., Salonen, K. & Sassi, P. 2006. Mielenterveyden ensiapukirja.

Linkkejä:



Autismin kirjo
Autisminkirjoon kuuluvat lapsuusiän autismi, Aspergerin oireyhtymä ja epätyypillinen autismi. Näissä kaikissa häiriöissä oireina yleensä ovat sosiaaliset ongelmat vuorovaikutuksessa, kommunikaatio ongelmat, kaavamaiset, toistuvat ja rajoittuneet käyttäytymispiirteet, erityiset kiinnostuksenkohteet ja mahdolliset näkökyvyn, kuulon tai liikunnan häiriöt. (Moilanen, Mattila, Loukusa & Kielinen 2012). Autisminkirjon diagnosointiin on nähtävästi tulossa muutos vuoden 2022 alusta, tai ainakin WHO on suunnitellut muutoksen tapahtuvan tuolloin. Muutoksen jälkeen diagnooseina autismi, Aspergerin oireyhtymä, epätyypillinen autismi ja dis integratiivinen kehityshäiriö muodostaisivat sateenvarjodiagnoosin nimeltään autisminkirjon häiriö. Diagnoosin muuttuessa siihen lisättäisiin myös Rettin oireyhtymä. Muutokseen syynä on se, että on todettu, että rajat eri autismidiagnoosien välillä on hyvin epäselviä ja samoilla oireilla voi saada eri diagnooseja. On myös todettu, että esimerkiksi autismilla ja Aspergerin oireyhtymällä ei ole hirveästi eroavaisuutta. (Autismiliitto 2020). 

Keskeisiä vaikeuksia autisminkirjossa ovat neurokognitiiviset vaikeudet, aistiherkkyydet ja kielenkehityksenhaasteet. Neurokognitiivisia vaikeuksia ovat esimerkiksi erilaiset tavat havaita asioita, tarkastella ja muistaa asioita. Autisminkirjon henkilöille on tavanomaisempaa huomata ja muistaa pieniä yksityiskohtia, kuin laajempia kokonaisuuksia. Yksityiskohtien huomaaminen on heidän superkykynsä, joka voi aiheuttaa ongelmia sosiaalisissa tilanteissa niiden kanssa, joiden yksityiskohtien huomaaminen on ns. normaalilla tasolla. He voivat myös olla sairaalloisen kiinnostuneita hyvin kapeansektorin asiasta, kuten junan aikatauluista. Autisminkirjon henkilöillä on myös vaikeuksia ymmärtää toisen henkilön tunteita, aikomuksia tai sosiaalista kieltä. (Moilanen ym. 2012) 

Aistipoikkeavuudet ovat hyvin yleisiä autisminkirjossa, niitä on noin 73 %:lla. Aistiherkkyydet voivat ilmetä yliherkkyytenä, jolloin esimerkiksi kovat äänet, tietyt hajut, vaatteiden pesulaput tai saumat aiheuttavat ahdistavaa tunnetta. Aliherkkyys taas näkyy esimerkiksi niin, ettei tunnista kuumuutta ja voi polttaa itsensä ja näin satuttaa itseään. Vaikeudet kielen kehityksessä näkyy äänteiden erottelun vaikeutena ja se vaikeuttaa myös puheen tuottamiseen ja vastaanottamiseen. Osa autisteista ei opi puheen tuottamista ikinä tai puhuvat hyvin robottimaisesti, juuttuvat sanoihin ja lauseisiin tai puhuvat yksin pitkiä puheita. Aspergerit oppivat usein puheentuottamisen paremmin, heilläkin voi silti esiintyä vaikeuksia kielen omaksumisessa. Kielenkehityksen vaikeudet tulevat esiin myös vaikeutena ymmärtää epäsuoria tai moniselitteisiä merkityksiä, kuten vitsailua, sarkasmia tai kielikuvia. (Moilanen ym. 2012)

Usein autisminkirjon häiriö todetaan jo varhaislapsuudessa. 1-2vuoden Iässä vanhemmat voivat huomata poikkeavia piirteitä lapsessaan ja 3–4-vuoden iässä voidaan diagnosoida autismi. Yleisimpiä piirteitä, joista autismi huomataan ovat mm. katsekontaktin vähäisyys, olematon reagointi omaan nimeen tai se, ettei lapsi osaa osoittaa sormella esinettä, jota häneltä kysytään. Sen jälkeen, kun lapsesta huomataan piirteitä, jotka viittaavat autismiin, tutkintaa jatketaan yleensä neuvolan kautta. Kolmasosa autistisista lapsista voi kehittyä lapsena normaalisti ja taantua vasta myöhemmin. Aspergerin oireyhtymä havaitaan myös yleensä vasta esikoulussa tai ala-asteella, koska tuossa iässä sosiaaliset tilanteet lisääntyvät ja oireet tulevat paremmin esille. (Moilanen ym. 2012) 

Komorbiditeetti on erittäin yleistä varsinkin psyykkisten sairauksien osalta autisminkirjossa, jopa 70–74 %:lla autisminkirjon häiriöitä sairastavilla lapsilla ja nuorilla esiintyy psyykkisiä häiriöitä. Yleisimpiä ovat käytöshäiriöt sekä ahdistuneisuushäiriöt, joita kumpaakin esiintyy 40 %:lla kohderyhmän henkilöistä. Tic-oireita siintyy 20 %:lla. ADHD diagnosoidaan noin 40 %:lla ja nukahtamisvaikeuksista kärsii yli 30 % autisminkirjon häiriötä sairastavista. Autisminkirjon häiriötä sairastavilla ahdistuneisuus ja erityisesti sosiaalistentilanteiden aiheuttama ahdistuneisuus lisääntyy, kun taas normaalisti kehittyvillä se yleensä iän myötä vähenee. (Moilanen ym. 2012). 

Autisteilla ja Aspergereillä ilmenee arjessa vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa, eli heidän on vaikea viestiä sanallisesti. Osa autisteista ei opi koskaan puheentuottamista, mutta Aspergerit osaavat yleisimmin puheen tuottamisen. Small talk ei onnistu kummaltakaan, he puhuvat yleensä suoraan, konkreettisesti ja vain asiaa. Vitsailut ja sanattomat viestit ovat heille usein hyvin vierasta. Toisten ihmisten tunteiden ja ilmeiden tunnistaminen on hyvin haasteellista, mikä aiheuttaa myös lisää vaikeuksia sosiaalisiin vuorovaikutustilanteisiin. Aspergereillä ja autisteilla on tyypillistä aistien yli- tai aliherkkyys, näitä aiheuttivat esimerkiksi äänet, kosketus, hajut, mausteet, lämpö, valo tai kipu. Erityisesti Aspergereillä, mutta myös autisteilla on usein erityisiä mielenkinnonkohteita, jotka voivat liittyä esimerkiksi taiteeseen, historiaan, urheiluun tai tietokoneisiin. Nämä mielenkiinnonkohteet voivat muuttua tai pysyä samoina koko elämän ajan ja ne tuovat paljon iloa ja onnea arkeen. Molemmissa diagnooseissa myös rutiinit ja niiden noudattaminen rytmittää elämää ja on erityinen piirre näissä diagnooseissa. Rutiinit voivat näkyä päivän aikatauluissa, samoissa reittivalinnoissa tai ruokailutottumuksissa. Suunnitelmien muutokset voivat olla hyvin haastavia ja aiheuttaa ahdistusta. (Autismiliitto 2020).

Dis integratiivinen kehityshäiriö voidaan todeta lapsella vasta n. 3–4- vuotiaana. Tyypillistä on, että tuohon ikään asti lapsi kehittyy täysin normaalisti ja sen jälkeen alkaa taantumaan ja menettää jo opitut taidot. Taitojen häviäminen ja lapsen taantuminen kestää noin vuoden ajan ja sen jälkeen tilanne tasaantuu. Lapsi jää ikään kuin autistiseen tilaan. Vuorovaikutus- ja sosiaaliset aidot heikkenevät, motoriikka taantuu ja esimerkiksi lapsi ei enää hallitse virtsarakkoaan. Toisaalta levottomuus ja ylivilkkaus voivat korostua. Rettin oireyhtymä on hyvin harvinainen ja se aiheuttaa vaikeaa monivammaisuutta nimenomaan tytöille. Rettin oireyhtymässä myös kehitys voi olla vauvana täysin normaalia, mutta alkaa hidastua puolen vuoden jälkeen. Ensin hienomotoriset taidot heikkenevät vähän, kun taas karkeamotoriikka voi kehittyä täysin normaalisti. Rettin oireyhtymää sairastavalla on ominaista se, että he ovat pienikokoisia, heillä on autistisia piirteitä, nimenomaan hienomotoriikka on heikkoa, heillä esiintyy paljon erilaisia käsimaneereita ja osa voi menettää kävelykykynsä myöhemmin. Rettin oireyhtymään kuuluu myös se, että taantuman ja oppimisen -kaudet voivat vuorotella. (Autismiliitto 2020). Toisen asteen opinnot autisminkirjon henkilö voi suorittaa lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, ammatillisen koulutuksen valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ryhmissä tai erityisammattikoulussa.

Toisen asteen opintoihin vaikuttaa paljon nuoren yksilöllinen kehitys ja autisminkirjon oireet. Osa Aspergereistä tai lievästi autistisista nuorista pärjää keskimääräistä paremmin esimerkiksi lukiossa. Ammatillisessa koulutuksessa, erityisammattikoulussa ja Valma -ryhmissä etenkin nuori voi opetella itsenäiseen elämään ja vapaa-ajan viettoon tarvittavia arkielämän ja arjenhallinnan taitoja. Oppimisen tukemisessa, on hyvä tutustua henkilön omaan tapaan ajatella, toimia, reagoida esimerkiksi eri ärsykkeisiin, millaisia eri asioiden merkitykset hänelle ovat, miten hän kokee ympäristönsä ja miten hän kommunikoi. Arjessa tukitoimia voivat olla selkeä struktuuri ja puheilmaisu, kuvakortit, ennakointi, aistiärsykkeiden minimointi esimerkiksi korvatulpilla ja hyvä yhteistyö kodin, koulun ja esimerkiksi kuntoutustyöryhmän välillä. 

Eräässä oppilaitoksessa autisminkirjon omaavia opiskelijoita on hakeutunut enenevissä määrin tietojenkäsittelyn puolelle. Erityisesti ohjelmoinnissa ko. henkilöt ovat osoittaneet erityistä potentiaalia. Vaikka ryhmässä toimiminen ei aina onnistuisikaan, niin se ei ole este työelämässä menestymiselle, sillä tietyillä aloilla työelämä on jo alkanut "joustaa sosiaalisista normeista" ja hyödyntää autisminkirjon- ja Asperger henkilöiden kapasiteettia.


Erityisopettajan tukiessa  autisminkirjon oppilasta tämän opinnoissa, tulee erityisesti huomioida jokaisen yksilöllisyys niin tarpeiden, oireiden, kuin ympäristön aiheittamien ärsykkeidenkin kannalta. Lisäksi tärkeätä on sopivan opetustavan löytäminen, yhteistyö, tarvittavien apuvälineiden käyttö, riittävän tiedon löytäminen ja koulun sekä opettajien arvojen ja asenteiden muokkaaminen tarvittaessa. Tärkeätä olisi muistaa myös tukea niitä vahvoja taitoja ja lahjakkuuksia, joita autisminkirjon henkilöiltä löytyy usein heidän mielenkiinnonkohteidensa kautta. Autisminkirjon henkilöiltä löytyy usein merkittäviä taitoja eri aloille ja tärkeätä olisikin muistaa kohdata autisminkirjon henkilö kokonaisuutena johon kuuluu myös vahvuudet, eivät pelkästään ongelmia tuovat puutteet esimerkiksi sosiaalisessa käyttäytymisessä. 

Linkkejä:



Keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöt
Usein tarkkaavaisuushäiriöt ilmenevät oppimisvaikeuksina. (Kuntoutussäätiö) Puhutaan ADHD:stä varsinaisena tarkkaavaisuushäiriönä, mutta ilman ylivilkkautta terminä on ADD. Eli tavallisesti ADHD ilmenee oppimisvaikeuksia, ylivilkkautena ja tarkkaavaisuuden häiriönä. Tämä sekoitetaan helposti nuoruuden kärsimättömyyteen. Tarkkaavaisuuden kohdentaminen tai ylläpitäminen sekä oman vireystilan säätely ja oman toiminnan suunnittelu on vaikeaa. Ei jakseta keskittyä eikä paneutua yhteen asiaan kerrallaan pitkäksi aikaa, jolloin myös oppiminen häiriintyy. Tässä tilassa ei pystytä tekemään tehtäviä loppuun varsinkin, jos ne ovat yksitoikkoista rutiinia. (Kuntoutussätiö) 

ADD:ssä, eli ADHD:n tarkkaamattomassa, muodossa tarkkaavaisuuden säätely ja häiriöherkkyys sekä aloituksen lykkääminen ovat tyypillisimpiä oireita. Impulsiivisuutta ei esiinny paljon, ehkä enneminkin aliaktiivisuutta mutta sosiaalisten taitojen käyttö ja tunnesäätely ovat rajoitettuja. (Puustjärvi) 

Tarkkaavaisuushäiriön kolmas ilmenemismuoto on yliaktiivis-impulsiivisuus muoto. Sen ilmenemä on mm kärsimättömyys, keskeyttäminen ja vaikeus odottaa vuoroaan. Vaikuttaa myös usein huomion hakemiselta ja halua kuulla omaa ääntään. 

ADHD:n syntymekanismia ei tiedetä täysin, mutta siihen vaikuttavat perinnölliset tekijät sekä raskausaikana tapahtuneet asiat mm sikiön hapenpuute tai äidin stressi ja päihteiden käyttö. Myös synnynnäiset rakenteelliset ominaisuudet voivat selittää psykososiaalisten tekijöiden kanssa ADHD:n syntyä. (Puustjärvi) 

Opiskelijan oma tilanne on hyvin erilainen ja ensisijaisesti yksilöllinen. Tarkkaavaisuushäiriön haasteiden lisäksi on opiskelijalla usein myös erilaisia vahvuuksia. Luovuus innovatiivisuus ja energisyys sekä kyky kokeilla uusia asioita ovat tyypillisiä tarkkaavaisuushäiriöisen vahvuuksia. (ESOK) Osa opiskelijoista selviää opinnoista ilman tukea, joillakin erityisen tuen tarve on todella suuri. Vuorovaikutuksen ja oppimistilanteissa annettujen ohjeiden laatu ratkaisee paljon tarkkaavaisuus häiriöisen kanssa selviämistä. Ohjeiden niin tunnilla kuin tenteissä tulee olla selkeitä ja riittävän tarkkaa. Etukäteen esitelty tarkka ohjelma, tavoitteet ja suunnitelmat helpottavat etenemistä. Oppituntien aikana voi tapahtua kaikenlaista mutta ylimääräisiä häiriötekijöitä pitäisi pyrkiä vähentämään. 

Ammatillisen erityisopettajan haaste adhd:n lisäksi on saada opiskelija ymmärtämään tuen tarve, jotta opiskelu tai sen jatkaminen ei vaarannu. Ryhmäpaineet jotka voivat tulla joko kaupunginosan tai syntyperän vuoksi voivat joko auttaa tai pahimmassa tapauksessa estää tuen vastaanottamisen. Joskus opiskelija ei ymmärrä miksi, hän ei voi jatkaa opiskelua tietyllä alalla, jossa vaatimukset ovat suuret. Opiskelun aikana taas opettajan haaste on saada keskittymishäiriöinen opiskelemaan muun ryhmän mukana koska aina ei ole mahdollista järjestää niin eriytynyttä polkua opiskeluun, jota kyseinen opiskelija kaipaisi. Ja aina on vaara että yksi häiritsee ja jopa vaarantaa muun ryhmän opiskelun tai jopa turvallisuuden.

Hoitamattomana ADHD haittaa selvästi oppimista ja aiheuttaa helposti myöhemmin päihteiden käyttöä, syrjäytymistä sekä haittaa työllistymistä. Hoidossa käytetään myös lääkkeitä, joiden vaikutusta voi olla vaikea alussa arvioida. 

Eräällä ammatillisella kuntoutuskurssilla oli kerran suurtalouskokiksi valmistunut ADHD-nuori, joka oli pettynyt, kun ei oman alan työtä löytynyt vaikka omasta mielestään osasi kokata erittäin hyvää ruokaa. Nuorelle järjestyi työharjoittelu lounasravintolaan, jossa hän pääsi näyttämään osaamisensa. Työ sujui hyvin niin kauan kuin sai keskittyä yhteen asiaan. Sitten, kun piti samanaikaisesti huolehtia monista kattiloista, työ meni sähläämiseksi. Kuntoutuskurssin aikana nuori ymmärsi, että hän voi työskennellä keittiöalalla mutta ei varsinaisesti kokkina vaan keittiöapulaisena. Työharjoittelun työnantaja järjesti nuorelle jatkoksi paikan Kelan tukemassa työelämävalmennuksessa toisesta ravintolastaan, jossa oli mahdollista tehdä avustavia keittiötöitä. Nuorelle päätös "alentua" keittiöapulaisen töihin kesti koko puolen vuoden kurssin ajan mutta lopulta hän päätti, että on parempi saada jotain oman alan työtä kuin olla työttömänä tai lähteä uudelleen opiskelemaan.

Linkkejä:


Matemaattiset oppimisvaikeudet
Ammatillisessa koulutuksessa opiskellaan pakollista matematiikkaa 4 osaamispisteen verran. Lähtötaso-oletus on tietysti suoritettu peruskoulun matematiikan oppimäärä, jolloin vahvistetaan peruslaskutoimituksia, geometriaa ja esimerkiksi tilastomatematiikkaa. Lisäksi valinnaisena opintona voi olla ongelmanratkaisua ja erilaisia funktioita sekä alakohtaista erityislaskentaa. Logistiikassa se voi olla tilavuuksien ja massojen laskentaa hoitotyössä lääkelaskuja. 

Laskutaidon oppimisen häiriö on nimeltään dyskalkulia ja sillä tarkoitetaan vaikeuksia oppia ja hallita peruslaskutaitoja. (Duodecim) Diagnoosiin ei sisällytetä korkeamman matikan taitoja ja yhdessä muiden oppimisvaikeuksien kanssa siitä tulee osa monimuotoista oppimisvaikeutta. Dyskalkuliaa esiintyy myös lähes yhtä usein kuin lukihäiriötä (5–7 %), mutta se ei tule niin selvästi esille. Häiriön havainnoinnissa ehkä selkein indikaattori on heikko koulumenestys matematiikassa. Epäonnistumiset jo peruskoulussa luovat helposti negatiivisen asenteen oppimiseen ja pahimmassa tapauksessa ahdistuneisuutta ja pelkoja, jolloin oppiminen tulee mahdottomaksi. Vaikeuksien laajuutta voidaan selvittää erilaisten testien avulla. Varsinaisen häiriön syy on päälakilohkon vaurioissa ja hermoverkon yhteistoiminnassa sekä perimässä. Kielellisten ja matemaattisten oppimisvaikeuksien yhteys on myös olemassa, vaikka sitä onkin vaikea selittää ja vaikeudet eivät koske kaikkia matematiikan osa-alueita. Dyskalkulin numerot saattavat vaihtaa paikka tai niitä voi jäädä pois, sanallisten tehtävien ymmärtäminen, oikean laskujärjestyksen ymmärtäminen, mittayksiköiden hahmottaminen sekä rahan käsittely voi tuottaa ongelmia (Satu Hirvonen, Hero) 

2011 voimaan tulleessa perusopetuslaissa kirjattiin selvästi velvoite tunnistaa varhain ja antaa tukea oppimisvaikeuksista kärsiville. 30§ määrää oppilaan olevan oikeutettu saamaan työpäivinä opetussuunnitelman mukaista opetusta ja riittävää tukea. Oppimisen tuki on jaettu yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Suunnitelmia on myös päivitettävä tilanteiden kehittyessä, vaikka virallisia opetussuunnitelman mukaisia tukitoimien malleja ei olekaan.  

Elämme kuitenkin matemaattisessa maailmassa, jossa laskutaidolla on suuri merkitys. Matematiikka pyörittää maailmaa haluamme tai emme. Heikko laskutaito lisää mahdollisuutta joutua esimerkiksi työttömäksi. Tämän luulisi olevan ammatillisessa koulutuksessa paras aihe motivoida matematiikan opiskeluun. Osa oppilaista oppii kiertämään tai peittämään oman ongelmansa ja siitä huolimatta menestymään työelämässä. Toisilla motivaatio menee ja siten oppimistulokset mahdollisesti muissakin aineissa heikkenevät. Oppitunnilla voi tulla tilanne, jossa oppilas vain istuu ymmärtämättä asiasta yhtään mitään. (Studio55) 

Matikkavaikeuksissa olevaa opiskelijaa voisi kannustaa pienryhmässä yksilöllisesti vahvistaen oppitunnilla esitettyjä asioita. Helposti omaksuttavien perustaitojen vahvistaminen ja onnistumisen kokemuksen lisääminen on varmasti hyvä juttu. Matematiikan kytkeminen havainnollisiin asioihin ja tuttuihin käytännön tilanteisiin selventänee oppimista. Käytännön tilanteista pitäisi vain löytää se joka oppilasta eniten kiinnostaa, koska muuten matikan oppiminen ei etene. 


Ammatillisessa koulutuksessa useimmilla aloilla matematiikka on tärkeässä roolissa, jolloin osaamattomuus tai rajoittunut kyky käsitellä matemaattisia ongelmia voi helposti heijastua kaikkeen oppimiseen. Mikäli diagnosoimattomia haasteita ilmenee, saattaa opiskelija vaihtaa alaa tai keskeyttää opintonsa melko pienelläkin kynnysellä. Erityisesti nuorten kohdalla haasteellista on tapa, jolla oppimisen vaikeudet tunnistetaan. Toisinaan myös oppimisvaikuksissa auttaminen voi olla haasteellista, sillä ryhmän painostus voi olla huomattava. Tähän seikkaan on ammatillisen erityisopettajan puututtava. Puuttuminen ja tuen antaminen on oltava empaattista ja johdonmukaista, huomioiden ryhmät ja koulun tapa toimia, sekä oppijan yksilöllinen tarve.

Linkkejä:

Luki-ja kirjoitusvaikeudet
Lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeutta kutsutaan lukivaikeudeksi. Usein käytetään myös termiä lukihäiriö tai dysleksia. Keskeisin piirre on vaikeus hahmottaa ja käsitellä äänteisiin liittyvää tietoa. Tämä näkyy muun muassa lukemisen ja kirjoittamisen hitautena ja virhealttiutena. Seurauksina voi olla luetun ymmärtämisen vaikeuksia ja lukemisen jääminen vähiin, mikä puolestaan voi johtaa sanavaraston ja yleistietojen vähäisyyteen. Lukivaikeuteen liittyy usein myös muistin ongelmia, kuten kielellisen lyhytkestoisen muistin kapeutta. Tämä voi hidastaa uusien asioiden mieleen painamista ja oppimista.

Dysgrafiaeli kirjoitushäiriö, esiintyy useinlukemisen erityisvaikeudentai muidenoppimishäiriöidenyhteydessä. Sen ilmenemistapoja voi olla esimerkiksi kirjoitusvirheet, jolloinkirjainon väärä tai puuttuvat peräti kokonaan tai kirjaintenkääntyminen peilikuviksi, jolloin esimerkiksi b ja d sekoittuvat. 


Dysgrafia voi ilmetä myös laajempinatekstintuottamisen ongelmina, jollointekstistäpuuttuutavuja,sanojatailauseita, tai kokotekstinjäsentäminen on muuten hankalaa. 

Dysgrafia ei ole merkki älyllisestä jälkeenjääneisyydestä, eikä vaikuta muutoin ilmenevään lahjakkuuteen. Sen vuoksi dysgrafiasta kärsivälle olisi tärkeää luoda uskoa ja halua oppimiseen muilla osa-alueilla. Dysgraafikolla on oikeus tukitoimenpiteisiin oppimisympäristössään, ja hänellä on oltava mahdollisuus tutustua ja omaksua vaihtoehtoisia oppimismenetelmiä tai ilmaisutapoja. 

Omakohtainen kokemus luki- ja kirjoitushäiriöstä on tämän tekstin tehneellä. Itselläni on se. Olen hidas lukija, luettu teksti ei jää mieleen, esitelmän kuuntelu ja muistiin panojen teko ei onnistu, pitää keskittyä vain kuunteluun, silloin jää mieleen edes jotain. Pilkut ja pisteet teettävät haasteita. Kirjaimia puuttuu tekstistä ja saatan lukea tekstin ihan väärin. 
Olemme huomanneet, että peruskoulusta tulevat opiskelijat eivät osaa kirjoittaa ja lukea. Ihmettelemmekin miten voi peruskoulusta päästä pois, taidoilla, joita tarvitaan loppuelämässä, miltei päivittäin. 

Luki ja kirjoitushäiriöstä kärsivän opiskelijan ja opiskelijan huoltajan on jo hakuvaiheessa kerrottava vamman laadusta. Jokaiselle opiskelijallehan tehdään henkilökohtainen opetussuunnitelma, jossa otetaan huomioon opiskelijan valmiudet opintojen suorittamiselle.

Linkkejä:

Kehitysvammaisuus
Yhdenvertaisuus pitää taata kaikille ihmisille riippumatta siitä, mikä erityisominaisuus heillä on. Ihmisillä on oltava yhtäläiset mahdollisuudet toimia ja elää yhteiskunnassa. Suomessa on arviolta noin 50 000 ihmistä, joilla on kehitysvamma. Kehitysvamman aste vaihtelee vaikeasta vammasta lievään vaikeuteen oppia asioita. Kehitysvamma voi johtua esimerkiksi häiriöistä perintötekijöissä.

AAIDD (The American Association on Intellectual and Developmental Disabili-ties) on määrittänyt kehitysvammaisuuden tarkoittavan toimintakyvyn rajoitusta, jolle on ominaista keskimääräistä heikompi älyllinen suorituskyky. AAIDD:n mukaan kehitysvammaisuuteen liittyy samanaikaisesti rajoituksia joidenkin päivittäisten taitojen osa-alueilla, kuten esimerkiksi viestinnässä, itsensä huolehtimisessa, kotona asumisessa, sosiaalisissa taidoissa, yhteisössä toimimisessa, itsehallinnassa, terveydessä, turvallisuudessa, oppimiskyvyssä, vapaa-ajalla tai työssä.

Lääketieteessä jaotellaan usein kehitysvamma lievään, keskivaikeaan, vaikeaan ja syvään kehitysvammaisuuteen. Lääketieteen näkökulmasta korostetaan sitä, että kehitysvammaisuus ei ole sairaus, vaan se on oire tai oirekokonaisuus. WHO:n ICD-10-tautiluokitus on käytössä Suomessa ja se määrittelee kehitysvammaisuutta seuraavasti: ”Älyllinen kehitysvammaisuus on tila, jossa mielen kehitys on estynyt ja epätäydellinen. Heikosti kehittyneitä ovat erityisesti kehitysiässä ilmaantuvat taidot eli yleiseen älykkyystasoon vaikuttavat älylliset, kielelliset, motoriset ja sosiaaliset kyvyt. Älylliseen kehitysvammaisuuteen saattaa liittyä tai olla liittymättä mitä tahansa muita henkisiä tai ruumiillisia häiriöitä.”

Kehitysvammaisilla on erilaisia ominaisuuksia, jotka vaikuttavat hänen oppimiseensa. Esimerkiksi lyhyt- tai pitkäkestoisen muistin häiriöt, heikko motoriikka tai keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöitä. Ajan ja tilan hahmottaminen voi olla myös vaikeaa ja tämä saattaa korostua, kun elämään tulee liikaa muutoksia. Esimerkiksi opiskeluryhmä tai asumismuoto vaihtuu. Selkeät ohjeet ja rytmitykset helpottavat arjen toimintoja. Lisäksi onnistumisia pitää kannustaa ja korostaa –kenelle tahansa meistä se on tärkeätä muistaa.

Peruskoulun jälkeen opiskelijat, joilla on kehitysvammadiagnoosi voivat hakeutua opiskelemaan ammatillisiin erityisoppilaitoksiin, kuten Kiipulaan tai Luoviin. Erityisesti vaikeasti tai syvästi kehitysvammaisiksi diagnosoidut nuoret opiskelevat pääasiassa omissa erityisen tuen ryhmissä. Ryhmät ovat pääasiassa pieniä ja opettajina toimivat erityisopettajat yhteistyössä ammatillisten ohjaajien kanssa

VALMA on ammatillisen peruskoulutuksen valmentava koulutus, jossa opiskelija voi tutustua eri koulutusaloihin ja työelämään. Useissa oppilaitoksissa Valmassa voi suorittaa kokonaisia kursseja, kuten asiakaspalvelun tai työssäoppimisjakson. Itsenäiseen elämään ja työhön valmentava koulutus TELMA:n tavoitteena on ammatillisen perustutkinnon suorittaminen. TELMA:sta nuori saa opetus- ja ohjaustukea päästäkseen tavoitteisiinsa. 


Ammatillisella toisella asteella toimivan erityisopettajan kannattaa ottaa käyttöön Celian äänikirjapalvelut. Niitä voivat käyttää kaikki henkilöt, joille on lukeminen vaikeaa tai mahdotonta esimerkiksi lukivaikeuden, vamman tai sairauden aiheuttaman lukemisesteen vuoksi. Näitä voivat olla esim. näkövamma, cp-vamma tai kehitysvammaisuus. Oppilaitoksessa erityisopettajan on hyvä tehdä yhteistyötä muiden opettajien kanssa, kun luodaan erilaisia oppimisalustoja verkkoon, kuten Moodle. Saavutettavuus on huomioitava ja esimerkiksi tekstin pitää olla selkeää yleiskieltä. Sen lisäksi sisältöä voidaan helpottaa kuvilla, videoilla ja äänillä, jotta aineisto on kaikkien saavutettavissa. Kannattaa muistaa myös, että opiskeluun on saatavissa tukea, kuten esimerkiksi tulkkipalveluita, henkilökohtainen avustaja ja apuvälineitä, kuten tietotekniikkaohjelmia. Ammatillisessa oppilaitoksessa voi opiskelija opiskella yleisopetuksen tai erityisopetuksen ryhmässä. Molempiin saa tukea tarpeen mukaan.


Linkkejä: